Varoitus: tämä podcast-jakso saattaa estää tulevaa superälyä rankaisemasta sinua. Tai sitten ei. Vikasietotila sukeltaa tekoälykeskustelun syvään päätyyn, jossa kaikki ovat varmoja siitä että ihan kohta saavutetaan singulariteetti mutta kukaan ei tiedä, seuraako siitä helvettikeikka vai maanpäällinen paratiisi.

Onko sama asia surra romaanihenkilön kuolemaa ja neuroverkko-ohjelman sammuttamista? Jo Elizan ajoista asti osa ihmisistä on tuntenut, että tietokoneohjelmat ovat enemmän kuin pelkkää koodia, että niissä on jotain erityislaatuista. Kielimallien myötä tämä ilmiö on voimistunut entisestään. Vikasietotila selvittää, millaiset psykologiset voimat vaikuttavat tämän ilmiön taustalla ja millainen vastuu kielimalleja kehittävillä yhtiöillä on toimistaan.

On olemassa ohjelmia, jotka ovat helppokäyttöisiä, mutta joita ei saa toimimaan kuten tahtoo. Sitten on olemassa ohjelmia, joiden hienosäätö voi mennä niin pitkälle, että joutuu julistamaan konfiguraatiokonkurssin, jyräämään kaiken ja aloittamaan alusta. Mikä olisi sopiva määrä vaikuttamisen mahdollisuutta ja ymmärrettävyyttä? Käyttöliittymät ovat kehittyneet – vaiko vain muuttuneet? – tekstipohjaisista graafisiksi ja sen jälkeen kosketus- sekä…

Kännykkä piippaa koko ajan, ihan liian usein. Osa ihmisistä jättää ilmoitukset huomiotta, osa kääntää ne minimiin, mutta kukaan ei tunnu olevan tilanteeseen tyytyväinen. Vikasietotila analysoi umpisolmun ja huomaa, että sama ilmiö näkyy muuallakin kuin ilmoituksissa. Niinpä Olli on valmis julistamaan juhlallisesti ilmoitusten ajan olevan ohi.

Jokainen nörtti voi tutkailla sisintään ja miettiä, miten vastaisi kysymykseen ”vietätkö liikaa aikaa tietokoneella?” Vikasietotilan vetäjät eivät ole päässet aiheesta eroon, vaan palaavat sen äärelle ja sekä tunnustavat syntinsä että tarjoavat testattuja ja toimivaksi todettuja vinkkejä siihen, miten tilannetta voi lievittää.